10 vinkkiä perheen terveempään arkeen
Me vanhemmat pohdimme usein, miten kannustaa lasta terveellisiin valintoihin. Terveellisten valintojen ei tarvitse olla vaikeita tai ikäviä, vaan koko perheen yhteisiä kokeiluja, ideointia, onnistumisia ja oppimista. Mitä asioita on hyvä pitää mielessä, kun perheenä harjoittelee ja opettelee terveystaitoja? Kokosimme 10 vinkkiä, mistä voi valita omalle perheelle sopivan jutun, mitä lähteä kokeilemaan.
  1. Yhteinen juttu. Vanhempana voi vaikuttaa lapsen valintoihin oman esimerkin kautta. Vanhemmilla on viimeinen sana monissa perheen asioissa, mutta terveystaitojen opettelussa kannattaa lapset ottaa heti mukaan. Mitä kukin perheenjäsen ajattelee, mikä meidän perheellä ja toimii, mitä taitoa harjoittelemme seuraavaksi yhdessä, mitä minä itse harjoittelisin, miten se tehdään? Jo hyvinkin pieni lapsi osaa keksiä, miten voisi liikkua enemmän tai vähentää tv:n katselua. Tai mitä äidin tai isän pitäisi tehdä vähemmän.

    Meillä on kerran kuukaudessa perhepalaveri. Kaikki kertovat, mikä meidän perheessä on kivaa ja toisaalta, mikä harmittaa. Yhdessä ideoidaan, miten jatketaan. Aika hyviä huomioita lapset ovat tehneet vanhempien tavasta toimia tietyissä tilanteissa.
  2. Ruokailu on mukavaa. Ruokarauhan ylläpitäminen ei aina ole helppoa. Mutta jos pääosin saa ruokapöydässä tunnelman pysymään hyvänä ja kannustavana, mahdollistaa se uusien asioiden opettelun helpommin. Pienet konstit eivät vaadi paljon aikaa ja voimia, mutta elävöittävät usein samanlaisina toistuvia ruokahetkiä ja tuovat erityistä hohtoa arjen askareisiin. Kieltämisen ja komentamisen sijaan kerro lapsellesi, mitä kaikkea hän voi ja osaa tehdä.

    Näillä vinkeillä ripaus riemua joihinkin ruokahetkiin:

    • Merirosvokesteissä pöytä vuorataan sanomalehdellä ja esimerkiksi kalaa ja kaukaisen tropiikin hedelmiä maistellaan ilman lautasia, paljain sormin. Merirosvomusiikki taustalle soimaan.
    • Teema-ateriat värien mukaan! Mitä muuta oranssia keksit tarjota bataattikeiton, porkkanaleivän, cheddar-juuston ja appelsiinin kaverina? Vaaleanpunaisena päivänä herkutellaan punajuuripeston pinkiksi värjäämällä spagetilla ja vispipuurolla.
    • Sateenkaaren kokoaminen omalle lautaselle houkuttaa lasta tutustumaan erilaisiin hedelmiin ja vihanneksiin monipuolisesti. Sateenkaaren punaisen, oranssin, keltaisen, vihreän ja purppuran metsästäminen kaupan hedelmä- ja vihannesosastolta käy aarrejahdin veroisesta seikkailusta. Maisteluintoa voi kasvattaa haastamalla lapsi maistamaan niin montaa väriä kuin uskaltaa!
    • Saako ruualla leikkiä? Saisiko ruuasta jokaisen lautaselle taiteiltua ihmisen kasvot, auton tai maiseman? ”Mistä laitetaan suu, porkkanatikusta vai minitomaateista?”
    • Tuttu ruoka uudella nimellä. Pinaattikeitto maistuu paremmalta Monstereiden voimakeittona.
  3. Pienet askeleet toimivat. Vanhojen tottumusten muuttaminen kerralla onnistuu harvoin. Lapset pitävät tutuista tavoista ja kiintyvät uusiin kokeiluihin toiston kautta. Aloita siis pienistä jutuista ja rakenna niiden päälle pikkuhiljaa. Tällä viikolla keskityn antamaan hyvää palautetta lapsen käytöksestä pöydässä. Ensi viikolla rohkaisen joka päivä lasta maistamaan, haistamaan tai kokeilemaan uutta vihannesta (ja teen sen myös itse). Muista nauttia matkasta! Kaikista ei tule joka maun kulinaristeja, mutta yritys voi olla hauska kokemus. ”Muistatko äidin ilmeen, kun äiti maistoi sitruunaa.”
  4. Mistä aika yhteiseen liikkumiseen? Raivaa aikaa yhteisille liikuntahetkille yksinkertaistamalla elämää. Tutki kalenteria ja etsi aukkoja, jolloin koko perheen yhteinen liikunta voisi olla mahdollista. Löytyykö yhdessäolon aikaa parhaiten viikonlopuista vai jääkö arki-iltoihin sopivia taukoja pienellekin yhteiselle liikuntatuokiolle? Koko perheen liikunnan ei kuitenkaan tarvitse olla viimeisen päälle suunniteltua toimintaa. Joskus voi vaan pukeutua sään mukaan ja lähteä ulos ihmettelemään.
  5. Suunnittelu kannattaa. Kokeile suunnitella tulevan viikon ruokalista etukäteen, sillä se vähentää paniikinomaisia kohtaamisia tyhjän jääkaapin kanssa. Rauhan ja sovun ylläpitäminen on hankalaa, jos kaikki ovat nälän nuuduttamia. Ruoka- ja kauppalistan tekeminen saattaa aluksi tuntua työläältä, mutta viikkojen kuluessa valmiita kaavoja voidaan helposti toistaa ja varioida pienin muutoksin. Kokeile kokkaamista viikonloppuna sekä ruoan pakastamista kiireisten arki-iltojen varalle. Päästä myös lapset vaikuttamaan valintoihin! Sydänmerkin sivuilta löydät hyviä arjen reseptejä.
  6. Rohkeasti kokeilemaan. Tarjoa lapselle mahdollisuuksia kokeilla erilaisia liikunnan muotoja ja anna lapsen itse löytää suosikkinsa. Liikkumaan motivoimiseen tarvitaan muutakin kuin muistuttelua siitä, että liikunta tekee kaikille hyvää. Saisiko liikunnan tuntumaan yhtä hauskalta ja innostavalta kuin leikkimisen. Miten leikkiä ja liikkua koko perheenä? Sama pätee kokeiluihin keittiössä: tarjoa lapselle mahdollisuuksia tutustua erilaisiin ruokiin, mutta jätä tykästyminen lapsen omaksi päätökseksi.
  7. Meidän perheen perinteet. Perheen rutiinit ja tavat ovat lapsille tärkeitä. Perinteet saavat tapahtumat tuntumaan erityisiltä ja jännittäviltä sekä herättävät innostunutta odotusta, turvallisuutta ja jatkuvuutta. Millaisista erityishetkistä teidän perheenne nauttii ja miten niitä voitaisiin tarpeen vaatiessa muokata terveellisempään suuntaan?

    Meidän perheelle on muodostunut ihan oma ihana jouluperinne. Käymme jouluaattona riisipuuron jälkeen yhdessä kävellen hautuumaalla viemässä kynttilän mummoni haudalle. Vaikka lapset ovat jo teini-iässä, ovat he halunneet pitää kiinni tästä yhteisestä jutusta.
  8. Rajoitamme ruutuaikaa. Yhteinen päätös vähentää ruutujen äärellä vietettyä aikaa koskee sekä lapsia että aikuisia. Lue lisää viriketulvan hallitsemisesta täältä.
  9. Kannusta ja palkitse onnistumisesta. Pienet palkinnot tekevät uusien tottumusten omaksumisesta mukavampaa. Anna lapselle positiivista palautetta kehujen ja kannustuksen muodossa. Konkreettisiksi palkinnoiksi olisi hyvä keksiä syötävien herkkujen sijaan jotain muuta erityistä. Miltä kuulostaisi koko perheen yhteinen lautapeli-ilta tai lapsen mielimusiikin konsertti kotona? Muista, että myös vanhemmat ovat ansainneet palkintonsa.
  10. Tietotulvasta meidän perheelle sopivat valinnat. Omalle perheelle sopivien konkreettisten tavoitteiden suunnittelu on helpompaa, kun apuna on asiantuntijoiden tiedot ja vinkit. Neuvokas perhe -sivuilta löytyy neuvoja kasviksia karttavan lapsen vanhemmille sekä tietoa muun muassa lapsille sopivasta ateriarytmistä ja myönteisen ruokapuheen merkityksestä. Tavoitteena ei ole täydelliset terveysvalinnat, vaan omalle perheelle sopivien uusien tapojen harjoittelu ja oppiminen.

Vinkit sovellettu American Heart Association -sivuilta