Psykologin vastauksia lasten ylipainosta

Miten voin tukea lapseni myönteistä suhdetta syömiseen?

Myönteisen ruoka-suhteen muodostuminen on oppimista. Lapsi oppii vahvimmin omien kokemustensa kautta. Myös mallioppimisella on suuri merkitys.

Vanhempien kannattaa pyrkiä luomaan lapselle myönteisiä kokemuksia ruuasta ja syömisestä. Kokemusten karttuminen alkaa jo elämän ensi metreillä. Kun vauvaa syötetään lapsentahtisesti, eli hänen ilmaistessa nälkäänsä, vauva alkaa heti saada myönteisiä kokemuksia siitä, että hänen tarpeisiinsa vastataan, ja että ruoka tuo hyvän olon kun on nälkäinen.

Oppiminen on kuitenkin jatkuvaa: hyvän ruoka-suhteen kehittyminen ei ole koskaan myöhäistä. Kaiken ikäisille lapsille kannattaa pyrkiä järjestämään ruokailutilanteet leppoisiksi, ja olla tekemättä syömisestä ns. numeroa. Leppoisaan syömiseen ei kuulu tuputtaminen, saati pakottaminen. Kun aterioiminen järjestetään säännölliseksi ja kiireettömäksi, hyvät syömiskokemukset syntyvät kuin luonnostaan!

Mallioppimisen voima on suuri. Vanhempien olisi hyvä itse toimia niin kuin he haluaisivat lastensa toimivan. Hyvää esimerkkiä voi näyttää niin omalla syömiskäyttäytymisellään kuin asenteillaan ja tavalla miten ruuasta puhutaan: ehkä ei kannata huokailla ruuan kaloreista, ”lohtusyömiseen” sortumisesta tai omasta laihduttamisesta, ellei halua lapsensakaan niin tekevän. Ja jotta ruoka merkitsisi lapselle ”vain ruokaa”, sitä ei kannata käyttää esimerkiksi lapsen palkitsemiseen tai lohduttamiseen.

Tiivistetysti voisi sanoa: Lapsi syö mistä pitää, pitää siitä mikä on tuttua ja tutuksi tulee se mikä on saatavilla.

Monipuolisen ruuan tarjoaminen tuputtamatta mahdollistaa sen, että lapsi oppii terveelliset syömistottumukset ja luontevan suhtautumisen ruokaan.

Miten vanhempana voin tukea lastani, jos hänellä on ylipainoa?

Kaikkein tärkeintä on pyrkiä varmistamaan, että lapsi tuntee itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on. Siksi tuen painopisteen on hyvä olla teoissa, ennemmin kuin sanoissa. Lapsen itsetunnon vahvistaminen on kaiken muun tuen perusta. Itsetunnon vahvistaminen on lopulta yksinkertaista: se on lapsen kuuntelemista, yhteisen ajan ja tekemisen järjestämistä hänen kanssaan ja hyvän palautteen antamista. Nämä antavat lapselle sanattomasti viestin ”Olet hyvä ja tärkeä!”.

Jos haluaa edistää lapsen painonhallintaa, se kannatta aloittaa mutkan kautta, epäsuorasti. Vanhemmat voivat tehdä pieniä, koko perheen elintapoja kohentavia muutoksia ottamatta asiaa edes puheeksi lasten kanssa. Jos toivoo lapsensa vaikkapa liikkuvan enemmän, konkreettinen liikkeelle lähteminen yhdessä lapsen kanssa toimii paremmin kuin pelkkä kehotus lapselle liikkua enemmän. Yhteinen juttu voi olla mitä tahansa molemmille mieluisaa, aina arkiliikkumisesta (esim. pyöräily) liikuntaharrastuksiin saakka. Pieni, yhteinen elintapakohennus on paitsi lapsen tukena olemista, se myös antaa hänelle mahdollisuuden oppia vanhemman esimerkistä. Todellinen tilanteeseen vaikuttaminen vaatii aikuiselta hieman itsensäkin likoon laittamista!

Miten puhua lapsen kanssa ylipainosta?

Jos lapsen ylipainosta jutellaan ääneen, kannattaa pyrkiä kuuntelemaan enemmän kuin puhumaan. Jos lapsella itsellään tuntuu olevan painoon liittyviä huolia, keskustelun voi aloittaa kysymällä näistä huolista. Ne saattavat olla eri asioita (esim. kiusaaminen) kuin vanhemman huolet (esim. lapsen terveys). Jutteleminen hyödyttää lasta parhaiten, kun se lähtee hänen näkökulmastaan ja kokemuksistaan.

Kun aikuinen kertoo omia näkemyksiään, hänen kannattaa kysyä, mitä lapsi samasta asiasta ajattelee. Tärkeintä on viestittää lapselle, että hän ei ole painopulman kanssa yksin, ja että hän on ihana sellaisena kuin on. Siksi painosta ei ole hyvä huomautella. Huomauttelulla voi olla hyvä tarkoitus, mutta lapsi kuulee sen herkästi oman kelpaamattomuutensa osoituksena.

Joskus lapsi itse puhuu ylipainostaan ikävästi, esimerkiksi nimittää itseään ”läskiksi”. Silloin voi kysellä, mistä moinen ajatus tai sana on peräisin. Onko joku muu kenties sanonut lapselle rumasti? Kun lapset ylipäänsä puhuvat itsestään kielteisesti, kyse on ensisijaisesti tunteen ilmaisemisesta. Kannattaakin ensin tarttua tähän tunteeseen (”Olen tyhmä!” – ”Taidat olla surullinen kun matikankoe ei mennyt hyvin.”; ”Olen läski!” – ”Mikäs harmittaa? Tapahtuiko koulussa jotakin?…”).

Tärkein keino oikaista ikäviä nimittelysanoja on se, että puhuu lapsestaan – ja itsestään – nätisti.

Koska minun vanhempana pitäisi huolestua lapseni syömisestä?

Huoleen voi olla aihetta esimerkiksi silloin, jos lapsen syömiskäyttäytymisessä tapahtuu selvä muutos: ruokahalu vähenee tai lisääntyy selvästi, tai aiemmin kaikkiruokainen lapsi alkaa syödä aiempaa valikoivammin, ”nirsommin”. Oman hermostumisen voimakas näyttäminen ei välttämättä auta asiaa, ennemminkin päinvastoin. Siksi tilannetta kannattaa seurailla rauhassa, jotta selviää, onko muutos tilapäinen vai pidempiaikainen. Lapsen ruokahalussa kun voi olla erilaisia kausia, ilman erityistä syytä. Joskus muutokset syömisessä heijastelevat muita muutoksia lapsen elämässä: päiväkodin aloittaminen, pikkusisaruksen saaminen tai muutto uuteen kotiin ovat lapselle usein isoja juttuja. Aikuisetkin voivat reagoida elämäntapahtumiin joko lisääntyvällä tai vähenevällä ruokahalulla.

Eniten huomiota kannattaa kiinnittää siihen, miten lapsi tuntuu muuten voivan. Pituutta kasvava lapsi, joka ei selvästi laihdu tai liho, voi todennäköisesti hyvin ja syö sopivasti. Pituuskasvun tyrehtyminen ja painon muutokset voivat olla syy tutkia tilannetta tarkemmin. Lapsen mieliala on yleensä paras merkki tämän yleisvoinnista. Jos lapsen syömiskäyttäytyminen mietityttää, mutta hän on oma iloinen ja leikkivä itsensä, eikä painossa ole huolestuttavia muutoksia, niin asiat ovat luultavasti ok. Mutta jos lapsen muukin käytös muuttuu, ja hän on vetäytyvämpi, ärtyisämpi tai alakuloisen oloinen, syytä on hyvä selvittää. Varsinaiset syömishäiriöt ovat onneksi lapsilla harvinaisia.

Miten harjoitella kohtuullisen syömisen taitoa?

Syöminen on käyttäytymistä. Käyttäytymisen muuttaminen helpottuu, kun sen ajattelee uusien taitojen opettelemisena. ”Aion vähentää karkkien syömistä” on hieman ankea, luopumista korostava ajatus. Mutta jos  tottumuksia kohentaakseen sanookin  ”Aion opetella uusia tapoja nauttia syömisestä (ja elämästä…)”,  näkökulma on mukavampi ja motivoivampi.

Mitä on hyvinvointia ja painonhallintaa edistävä syöminen käyttäytymisenä, taitoina? Se on säännöllisen aterioimisen taitoa, monipuolisen syömisen taitoa, taitoa syödä itselle sopiva määrä, ja taitoa nauttia syömisestä. Lisäksi se on taitoa suhtautua syömiseen luontevasti  ja sallivasti, niin yksin kuin seurassakin.

Säännöllisen syömisen osataitoja ovat esimerkiksi taito syödä aamiaista tai koululounasta. Monipuolisen syömisen taitoja ovat vaikkapa uusien ruokien ”maistamisrohkeuden” kasvattaminen tai  kasvisten syömisen opetteleminen.  Kaikkia näitä voi opetella pienin askelin, vaikka suupala kerrallaan!

Kohtuullisen, sopivan määrän syömiseen liittyy taito tunnistaa nälkäisyys ja kylläisyys, sekä rauhallisen syömisen taito. Mikä parasta, nämä taidot kehittyvät usein jo sen myötä, kun ateriarytmi muuttuu säännöllisemmäksi. Nälän, kylläisyyden ja mieliteon tunnistamisessa voi tulla taitavaksi myös yksinkertaisesti alkamalla kiinnittää näihin tuntemuksiin huomiota, ryhtymällä ”kuuntelemaan” kehoaan tarkemmin. Lapselle voi myös opettaa näitä taitoja pohtimalla ja kuulostelemalla yhdessä, miltä vatsassa tuntuu syömisen eri vaiheissa. Syömisvauhdin hidastamisen alku on se, että asiaan kiinnitetään huomiota. Sen jälkeen voi esimerkiksi opetella laskemaan aterimet lautaselle jokaisen suupalan pureskelemisen ajaksi. Parhaat hitaamman syömisen keinot voivat löytyä pyytämällä lasta ideoimaan niitä itse!

Tietoisuus omasta ylipainosta voi mutkistaa suhtautumista syömiseen. Syömiseen voi alkaa liittyä huonoa omaatuntoa, herkuttelun salailemista tai muiden seurassa syömisen kokemista hankalaksi. Tällöin taito syödä rennosti ja joustavasti voi heiketä. Joustavuus tarkoittaa sitä, että syöminen on vapaata ehdottomuudesta ja tiukoista säännöistä. Joustavassa syömisessä ruokia ei esimerkiksi jaotella ”sallittuihin” ja ”kiellettyihin”.  Vaikka toisin voisi luulla, voimakas kontrolloiminen ei edistä painonhallintaa. Kiellot voimistavat mielitekoja ja vaikeuttavat syömisen hallintaa. Tiukat säännöt luovat epäonnistumisen kokemuksia, sillä niitä ei yksinkertaisesti pysty pitkään noudattamaan.

Lapsen painonhallinnan edistämiseksi kannattaa siis pitää päähuomio säännöllisessä ateriarytmissä ja monipuolisen ruokavalion edistämisessä. Lisäksi on hyvä näyttää mallia rennosta suhtautumisesta ruokaan sekä oman kehon kuuntelemisesta ja arvostamisesta!